tiistai 2. joulukuuta 2014

1. ja 2. joulukuuta

Joulukuu alkoi taas ja samoin joulukalenteri,  tänä vuonna keskityin ainoastaan kerhon kalenteriin.


1. päivä kerhon aiheena oli joulu ja sain ovikranssin, tämä päätyy varmaan Kissasten taloon kunhan saan sen kasattua




2. päivä aiheena oli lämpö ja Löytökissojen sijaiskoti Tassula sai kaksi kissanpesää. Siellä jo kaksi pikkukissaa veteleekin unia, hurina vaan kuuluu. 
Matildalla taisi olla kiire aamulla, kun on unohtanut villatakkinsa sängyn reunalle. Siitä on saanutkin yksi kissoista pehmoisen ja lämpimän alustan itselleen